Location: Venäjä

Pietari toivotti minut tervetulleeksi takaisin kylmänä ja märkänä. Onneksi tällä kertaa kapsäkkini sisälsi myös vähän lämpimämpää varustusta. Junamatka sujahti ohi lähes huomaamatta (lue! ei kuumottavia passintarkastuksia). Juna-aseman edessä minulle tarjottiin ensimmäistä pimeätä taksia. En ottanut. Päätin luottaa tuttuun ja turvalliseen metroon. Metrovartija sen sijaan ei luottanut ulkomuotooni, vaan kävelytti minut läpi metallinpaljastimesta. Ei hälyttänyt, joten sain jatkaa matkaa kasseineni.

Lieneekö nämä olleet syy metrovartijan epäluuloon..?

Venäjä näytti taas outoutensa, kun kämppis ei päässyt ruokamarkettiin toisesta kaupasta tehdyn ostoksensa kanssa. Vartijat olisivat halunneet paketoida tuotteen lahjapaperiin(?) ennen sisäänpääsyä. Lupasivat jopa auttaa. Kämppis kuitenkin kieltäytyi kohteliaasti ja jäi odottelemaan ulkopuolelle sillä aikaa, kun minä kipaisin tekemässä pikkuostoja. Ensin yritin pujahtaa sisään kassajonon kautta, mutta sain myyjältä kiihkeän huutomyrskyn vastavirtaan kulkemisesta. Lompsin nöyränä hehtaarimarketin toiseen päähän sisäänmenoportille. Ostokset suoritettuani pääsin hämmentämään kassatätiä uudelleen kieltäytymällä muovipussista. Taisin saada myyjästä ulos jopa englantia.

Aikaisempaan artikkeliin liittyen kommentoisin vielä, ettei se jetlag ihan täysin läppä ollut. Yritin katsoa iltapäivällä leffaa, mutta torkuin puolet ajasta. Lopulta päädyin seitsemältä sänkyyn ja heräsin aamulla kymmeneltä. Oleminen Suomessa oli hämmentävää. Suurimpia reaktioita herätti iso ja vehreä hevi-osasto, hymyilevä ja kohteliaisuussanoja käyttävä kaupan henkilökunta sekä juomavesi, jota voi laskea hanasta. Se tuntui niin kallisarvoiselta, että teki ihan kipeää kaataa sitä viemäriin.